Heidi Forsell
Tätä on sydänvika

“Ja vaikka hetki on traumasta kankea Se on elettävä huolella On elettävä huolella”
– Samuli Putro, On elettävä huolella
SAMULI PUTRO: ON ELETTÄVÄ HUOLELLA
Tätä on sydänvika.
Vuosittain 7.-14. helmikuuta vietetään sydänlasten viikkoa. Vielä vuosi sitten sydänvika näytti väsyneeltä ja siniseltä lapselta. Sydänvika näkyi jatkuvina hoitotoimenpiteinä ja sairaalareissuina. Sydänvika oli lääkkeitä, saturaatiomittarin piippauksia ja infektiokuplassa elämistä. Sydänvika oli sanoinkuvaamatonta pelkoa, mikä määritteli arjessa oikeastaan ihan kaiken.
Nyt vuotta myöhemmin sydämen korjausleikkauksen jälkeen sydänvika näyttää aika tavalliselta uusperheen arjelta päättäväisen pienen taaperon kanssa. Hänestä ei sydänvika juuri nyt ulospäin näy. Sydänvika näkyy lääkärileikeissä, joita leikitään lapsen toiveesta ehkä tavallista useammin, ja uusissa taidoissa, joiden näkemistä ei ole uskallettu odottaa. Sydänvika näkyy arjessa, mutta ei enää määrittele sitä. Vaikeiden asioiden läpikäymisen myötä pelko on muuttunut epätietoisuudeksi, jonka kanssa on oppinut olemaan ja elämään.
Sydänvika näkyy arpina lapsen kehossa. Sydänvika näkyy kyynelinä äidin poskilla ja ajatuksissa, joita joskus haluaisi paeta. Sydänvika on kasa erilaisia muistoja ja tunteita, joihin palata. Sydänvika näkyy koko perheen ajatuksissa ja toipumisena vaikeista ajoista.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.
Henkilön Heidi Forsell (@uudenelamanselviytymisblogi) jakama julkaisu Helmi 28, 2019 kello 11.24 PST
Sydänvika näkyy ystäväpiirissä ja verkostoissa. Sydänvika on vertaisia ja kasa uusia ystäviä ympäri Suomea. Sydänvika näkyy myös uudenlaisissa haaveissa ja unelmissa, joita kohti itse olen matkalla. Sydänvika näkyy kiitollisuutena, sillä ilman sydänvikaa elämä olisi aika paljon mustavalkoisempi, ja omat näkökulmat suppeampia. Sydänvika näkyy uskalluksena ja rohkeutena, sillä se on opettanut, että elämässä pitää tehdä niitä asioita, joita oikeasti rakastaa tehdä.
Tätä on sydänvika meidän perheessä.
Hyvää sydänlasten viikkoa rakkaat ystävät ja vertaiset. Ilman teitä olisin varmaan seonnut. Kiitos kaikki sydänlapset ja sydänenkelit. Te olette syy siihen, että me vietetään tätä viikkoa, ja saadaan levittää tietoisuutta teistä jokaisesta. Kiitos mun oma pieni sydänsankari. Olet opettanut mulle niin paljon elämästä, ja itsestäni. Kiitos, että olet vielä siinä. Rakastan sua yli kaiken. Sinä ja isoveljesi olette mun elämäni suurimmat sankarit.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.
Henkilön Heidi Forsell (@uudenelamanselviytymisblogi) jakama julkaisu Helmi 12, 2019 kello 6.37 PST
“Ja vaikka hetki on hauras ja kaipaava Se on elettävä huolella On elettävä huolella”
– Samuli Putro, On elettävä huolella
Sydänlasten viikkoa vietetään vuosittain 7. – 14.2. Kampanjaviikon tavoitteena on lisätä yleistä tietoisuutta synnynnäisistä sydänvioista sekä Sydänlapset ja -aikuiset ry:stä.
Kampanjaviikolla nostetaan esille tuen ja läheisyyden merkitystä ja yhtenä tavoitteena onkin varmistaa, ettei yksikään sydänlapsi, -nuori tai heidän läheisensä kokisi olevansa yksin tai vailla tukea.
Tänä vuonna kampanjaviikolla julkaistaan eri-ikäisten sydänlasten, -nuorten ja -aikuisten sekä heidän läheistensä videotarinoita siitä, mitä elämä synnynnäisen sydänvian tai -sairauden kanssa tarkoittaa. Tätä on sydänvika!
Lisätietoja yhdistyksestä ja toiminnastamme voit lukea osoitteessa www.sydanlapsetjaaikuiset.fi

Uuden elämän selviytymisblogi Facebookissa