Parisuhde voimavarana kriisin keskellä, mutta entä sitten, kun myrsky laantuu, ja pitää opetella par

“Mut on sussakin joskus kestämistä

Oot välillä hyvin hyvin vaikee

Mut se on yksi syy lisää

Rakastaa sua yli kaiken”

-Samae Koskinen: Hän, jolla on kaikki

✨ KUUNTELE LUKIESSASI ✨

SAMAE KOSKINEN: HÄN, JOLLA ON KAIKKI

Meidän parisuhde joutui älyttömään myllyyn kaksi vuotta sitten, kun raskausaikana selvisi, ettei vauvalla olekaan kaikki hyvin. Ei sillä, etteikö sitä myllyä olisi ollut ennen sitäkin. Kahden perheen yhdistäminen yhdeksi on aina haastavaa, ja itse kipuilin pitkään sen kanssa, kun olimme muuttaneet esikoiseni kanssa uudelle paikkakunnalle rakkauteni perässä. Kipuilen joskus vieläkin.

Tasaisempi arki lapsen voinnin puolesta on mahdollistanut sen, että minulla on ollut voimia palata niihin vaikeisiin ajatuksiin ja pelottaviin muistoihin, joita ei voinut pysähtyä miettimään silloin, kun oltiin sen kriisin pahimmassa myrskynsilmässä. Silloin oli pakko vaan puskea eteenpäin, että selviäisi edes jotenkin.

Mylly on muuttunut koko ajan hullummaksi, ja ollaan jouduttu lyhyessä ajassa elämään aikamoisten asioiden äärellä sen jälkeen, kun tyttäremme syntyi. Ollaan jouduttu kohtaamaan monta vaikeaa ajatusta ja pelottavaa hetkeä.

Vanhan remontoitavan talon ostaminen kriisin keskellä ei nyt varsinaisesti helpottanut näitä myllyn pyörityksiä, mutta on ehdottomasti tuonut ihan uusia sävyjä arkeen! Neljä kuukautta ilman suihkua ja vuosi ilman pyykkikonetta kuusihenkisessä perheessä on suoritus, jota en voi suositella kenellekään.

Halusimme kuitenkin oman talon, jonne rakentaa meidän näköinen elämä. “Samaan kriisiin vaan kaikki!“, todettiin yhdessä monta kertaa. “Kyllä tämä aina teho-osaston ja sairaala-arjen voittaa”, vakuuteltiin itsellemme, kun on meinannut pää räjähtää remontin keskellä.

Viime kuukausina olen ollut äärimmäisen huono puoliso. Tasaisempi arki lapsen voinnin puolesta on mahdollistanut sen, että minulla on ollut voimia palata niihin vaikeisiin ajatuksiin ja pelottaviin muistoihin, joita ei voinut pysähtyä miettimään silloin, kun oltiin sen kriisin pahimmassa myrskynsilmässä. Silloin oli pakko vaan puskea eteenpäin, että selviäisi edes jotenkin.

Olen nyt vellonut omassa surussani ja peloissani enkä ole päästänyt ketään lähelle. On tuntunut siltä, että hallitsen pelkoni ja kaiken muunkin paremmin yksin. Suruni on ollut äärimmäisen itsekästä enkä ole halunnut jakaa ajatuksiani edes puolisoni kanssa. En ole halunnut aina jakaa niitä mukaviakaan mietteitä tai mitään muitakaan arjen hetkiä. Huomaan vetäytyneeni omaan kuoreeni. Toisen on vaikea päästä lähelle, kun yksi rakentaa ympärilleen muuria, joka murtuu vain paniikin iskiessä. Teen töitä itseni kanssa. Opettelen olemaan heikko. Se on vaikeaa, koska on pitänyt aina olla aika vahva.

Minun kehoni on viallinen. Se on huono. Olen epäkelpo nainen, koska kohdussani ei voinut kasvaa tervettä lasta. Olen huono äiti, jolla on surkea kohtu. Muut saavat terveitä lapsia, minä en. Olen epäonnistunut.

Raskausajan vaikeudet ja synnytyskomplikaatiot sekä imetyksen haasteet ja rintapumpussa roikkuminen yli vuoden ajan tai ylipäätään se, ettei minussa kasvanut tervettä lasta ovat kaikki vaikuttaneet siihen, miten koen ja näen itseni naisena tai äitinä tai puolisona nyt. Vaikeus hyväksyä itsensä ja kehonsa vaikeuksien vuoksi on heijastunut suoraan parisuhteeseen, kun vaikeudet ovat pitkään tuntuneet epäonnistumisilta.

Minun kehoni on viallinen. Se on huono. Olen epäkelpo nainen, koska kohdussani ei voinut kasvaa tervettä lasta. Olen huono äiti, jolla on surkea kohtu. Muut saavat terveitä lapsia, minä en. Olen epäonnistunut. Myös itseni näkeminen ja kokeminen seksuaalisesti on muuttunut niiden ajatusten myötä. Kaikki minussa on muuttunut. En ole enää sama ihminen kuin olin vielä kaksi vuotta sitten.

Kyllähän minä järkevänä ihmisenä tiedän, ettei ajatuksissani ole järkeä, mutta nekin ajatukset on käytävä läpi, jotta oppii hyväksymään sen, ettei asiat mennyt niinkuin itse toivoi. Se vaikuttaa itsetuntoon. Kun oman pään sisällä vihapuhe itsensä kanssa on rumaa ja arvostelevaa, niin on vaikea olla intohimoinen rakastaja tai rakkaudella huomioiva puoliso. Kun on ihan hukassa itsekin. Joudun opettelemaan itseni uudestaan tällaisen kokemuksen jälkeen, ja tuntuu kummalliselta, kun ei tunne itseään niinkuin ennen.

Lähelle päästäminen ja lähelle meneminen on vaikeaa, vaikka jokainen solu huutaa ja kiljuu läheisyyttä ja iholla olemista. Siinä menee nopeasti lukkoon ihmiset ja myös parisuhde. On helpompi vaatia toiselta mahdotonta kuin olla itselleen armollinen ja hyväksyvä.

Vaikka pikku hiljaa alan tuntea ylpeyttä siitä, että ollaan nyt arpiemme kanssa tässä, niin haavat on vielä tuoreet. Paljon työtä on vielä edessä, että pysymme yhdessä tolpillamme kaiken kokemamme jälkeen. Voin rehellisesti sanoa, että tällä hetkellä me elämme parisuhteemme vaikeinta aikaa.

Kun oman pään sisällä vihapuhe itsensä kanssa on rumaa ja arvostelevaa, niin on vaikea olla intohimoinen rakastaja tai rakkaudella huomioiva puoliso.

Parisuhde on tahtotila ja päätös. Me ollaan päätetty olla tässä suhteessa ja elämässä yhdessä. Tiedä vaikka joskus vielä tahdottaisikin. Sitä mä toivon, vaikka joskus mietin, että yksin olisi helpompaa. Mä haluan elää mun koko elämän tuon mun ihmisen kanssa. Me ollaan yhdessä päätetty, että tämä kaikki mennyt ja tuleva vahvistaa meitä, vaikka mitä tulisi vastaan. Jotenkin me ratkotaan nämä tilanteet yhdessä, vaikka toinen joskus käpertyisikin omaan kuplaansa. Me opetellaan tätä uutta elämää, ja se vie aikaa. Me opetellaan olemaan vanhempia yhdessä, mutta opetellaan myös erityislapsen vanhempana olemista. Meillä on tosi paljon opeteltavaa, ja se on hienoa, mutta samalla se turhauttaa mua joskus niin paljon, että tekisi mieli vaan huutaa.

Vaikeina hetkinä mä yritän ajatuksissani palata siihen aikaan, kun vastarakastuminen teki aivoista ihan höttöä, ja laittoi sukat pyörimään jaloissa. Kun mä vatsa kihelmöiden aina odotin sun tapaamista, ja aamuisin rakastuin suhun aina uudestaan, kun sä heräsit tukka pörrössä, ja hymyilit mulle. Mä tiedän, että ne samat ihmiset on meissä olemassa, jotka silloin sydämet pamppaillen aina kohtasivat, ja jotenkin me löydetään aina keino nähdä toisemme, vaikka elämä toisi eteensä mitä tahansa. Me tiedettiin jo sillon, että meidän suhde on erilainen kuin mikään suhde aikaisemmin. Nyt meidän pitää muistaa se! Mä rakastan sua. Yli kaiken. Kiitos, että olet siinä. Älä koskaan mene pois. Älä, vaikka joskus yritänkin väkisin työntää.

“Voi kun voitais joskus sanoo

Et meidän rakkaus kaiken kesti.”

– Samae Koskinen: Hän, jolla on kaikki

LUE MYÖS

Olen kiitollinen, että lapseni on hengissä – Saanko enää valittaa ja hemostua mistään?

Oman lapsen kipu ja ahdistus repii vanhemman sydämen rikki

#Parisuhde #erityislapsenvanhemmuus #rakkaus #Vanhemmuus #parisuhteenhaasteet #SamaeKoskinen