Onko imetysmyönteisyys muutakin kuin julkisella paikalla vilahtanut tissi?

Imetys ei aina ole maailman helpoin ja luontaisin asia, ja syitä siihen löytyy monia. Pääasia luonnollisesti on, että vauva saa ravintoa menee ne eväät sen lapsen sisään sitten tissistä, pullosta, nenämahaletkusta, iv-nesteinä tai peg-napin kautta. Piste. Tämä ei ole mielipidekirjoitus siitä, että kenen lapsi sai korviketta jo sairaalassa, ja ketä imetettiin kouluikään asti. Tämä on meidän tarina siitä, kun imetys ei sujunut niin kuin minä vaaleanpunaisessa vauvakuplassani ajattelin.

Siinä sydän särkyy, kun vauva viedään pois heti, kun ensimmäiset itkut kajahtaa maailmaan etkä saa vauvaa paidan alle, tai edes mahdollisuutta kokeilla imettää niitä ensimmäisiä megahypersupertippoja, mistä niin kovasti vouhkataan

Olin jo raskausaikana yrittänyt henkisesti valmistautua siihen, että vauvan vaikean sydänvian imettäminen ei välttämättä tulisi onnistumaan. Siinä sydän särkyy, kun vauva viedään pois heti, kun ensimmäiset itkut kajahtaa maailmaan etkä saa vauvaa paidan alle, tai edes mahdollisuutta kokeilla imettää niitä ensimmäisiä megahypersupertippoja, mistä niin kovasti vouhkataan. Et, vaikka nyt jos koskaan olisit halunnut, että vauva saisi matkaansa kaikki mahdolliset supertipat ja – voimat.

Kuuntelin youtubesta vauvojen itkua, jos se olisi auttanut maidon nousuun, ja mietin, että miltähän se oman vauvan ääni kuulostaa

Jossain vaiheessa synnytyksen jälkeen joku tuuppasi käteen imetysesitteen, käsinlypsyohjeet sekä pienen ruiskun ja näytetuubin jostain nännirasvasta. Kehoitettiin lypsämään 8-12 kertaa vuorokaudessa, myös öisin. Laitoin kolmen tunnin välein kellon hälyttämään, ja kolmen tunnin välein itkin, kun en saanut käsin tiristettyä tipan tippaa. Kuuntelin Youtubesta vauvojen itkua, jos se olisi auttanut maidon nousuun, ja mietin, että miltähän se oman vauvan ääni kuulostaa.

Vastasyntyneiden teho-osastolla hoitaja toi minulle sähköisen pumpun, ja neuvoi sen käytössä (ihana Hely!). Katselin vauvaani, joka on letkujen ja piippaavien laitteiden peitossa. En nähnyt edes hänen kasvojaan, kun hengittämisen apulaite on hänen naamallaan. Saan kuitenkin pienen lirun maitoa pullon pohjalle ja iloitsin siitä. Hoitaja antoi sen vauvalle ruiskulla. Itse en uskaltanut antaa, koska kaikki näytti ja tuntui niin pelottavalta.

Ilmeisesti vauvattomat äidit eivät kuulu osastoilla imetysmyönteisen sairaalan ohjauksen piiriin

Vuodeosastolta en saanut mitään apua pumppaukseen tai lypsämiseen, vaikka pyysin useamman kerran. Ilmeisesti vauvattomat äidit eivät kuulu osastolla imetysmyönteisen sairaalan ohjauksen piiriin.

Myöhemmin vauva siirtyy Naistenklinikalta Lastenklinikan teho-osastolle. Saan tiristettyä maitoa päivä päivältä pikkuisen enemmän, mutta vauva sai silti luovutettua maitoa, koska omat maidot ei millään riitäneet. Tuntui pahalta, että joku toinen hoiti mun vauvan, ja jonkun toisen äidin maito myös ruokki hänet. Olen tästä kaikesta äärimmäisen kiitollinen, ja myöhemmin luovutin itsekin maitoa vastasyntyneille, mutta pahalta se tuntui, kun ei voinut itse tehdä mitään.

maidon pumppaaminen oli ainoa konkreettinen asia, mitä pystyin tekemään vauvani eteen silloin, kun vauva makasi hengityskoneessa teholla.

Minut kotiutettiin sairaalasta, ja siirryimme Mäkkäritaloon majailemaan. Mies haki meidän omasta keskussairaalasta lainaan tuplapumpun (kiitos Kanta-Hämeen keskussairaala pitkästä pumppulainasta!!), ja se kyllä pelasti täyspumppaukseen aloituksen, sillä silloisen Lastenklinikan rintapumppuhuoneesta oli lähes aina rintapumpun osat loppu eikä siellä käytännössä päässyt pumppaamaan. Mielestäni se kertoo jotakin pumppauksen arvostamisesta, vaikka maidon pumppaaminen oli ainoa konkreettinen asia, mitä pystyin tekemään vauvani eteen silloin, kun vauva makasi hengityskoneessa teholla.

Rintapumppuhuoneen toiminta ei koskaan parantunut lukuisista palautteista ja puhelinsoitoista huolimatta. Imetysmyönteisyys ei näyttänyt ulottuvan täyspumppaaviin äitiin asti.

Teho-osastolta pyysin, että saisin vauvan käyttämän lämpöpeiton lainaan, jos sen tuoksuttelu nostattaisi maitoa. Sain peiton lainaan, ja jatkoin pumppausta mäkkäritalolla peitto jalkojeni päällä, ja öisin nukuin peitto kainalossa. Eihän se yhtään vauvalle tuoksunut, mutta se riitti paniikissa olevalle äidille, jonka lapsi makasi teholla. Edelleen se peitto on mulla tallessa.

Naistenpäivän kunniaksi sain ensimmäistä kertaa mun vauvan rinnalle. Ei tuolla pienellä ollut mitään hajua, mitä sille tissille pitäisi tehdä, mutta siinä me onnellisina tuijoteltiin toisiamme.

Tuli päivä, kun lääkäri ehdotti, että saisin seuraavana päivänä kokeilla imetystä jos vauvan vointi pysyisi tasaisena. Minua itketti taas, mutta tällä kertaa onnesta. Naistenpäivän kunniaksi sain ensimmäistä kertaa mun vauvan rinnalle. Ei tuolla pienellä ollut mitään hajua, mitä sille tissille pitäisi tehdä, mutta siinä me onnellisina tuijoteltiin toisiamme.

Osastolla hoitajien ajatukset imetyksestä vaihtelivat. Yksi sanoi, että vain kerran päivässä voi kokeilla vauvaa rinnalle, ja toinen oli sitä mieltä, että aina voi tarjota tissiä ennenkuin antaa pullosta, tai laittaa maidot nenämahaletkuun. Yksi piti tärkeämpänä rinnalle oppimista, toisen mielestä pullosta syöminen on tärkeintä, koska se rasittaa vauvaa vähiten. Paniikissa oleva äiti, joka pelkää vauvansa kuolevan, ei uskalla itse tehdä mitään ratkaisuja.

Yhteistä kaikille hoitajille (yhtä lukuunottamatta) kuitenkin oli se, ettei imetysyrityksissä autettu. Pyysin apua, kun näin, ettei vauvan imuote ollut ihan priimaa. Ainoa apu, mitä sain oli se, että hoitaja katsoi vierestä, kun minä ahdistuneena yritin saada tissin sen vauvan suuhun. “Kyllä se siitä”, sanottiin. Mutta ei se siitä. Ei, vaikka kuinka yritin. Vauva vaan lupsutteli tissiä, ja tuijotteli silmiin. Nälissään se huusi niin, että kitapurjeet lepatti, jos pullon sijaan tarjosi tissiä. Ja minä itkin ja pumppasin. Itkin ja pumppasin. Itkin ja pumppasin. Jokainen epävarmuus ja epäonnistuminen vahvisti mun tunnetta siitä kuinka epäonnistunut olen äitinä ja naisena, kun en onnistu edes imetyksessä.

Pyysin apua imetystukiäideiltä. Pyysin apua neuvolasta. Ehdotin paikalliseen imetystukiryhmään, että pumppauksen liittyvät asiat voisi olla jonkun tapaamiskerran aiheena.

Ja sitten yhtäkkiä tulikin aika lähteä kotiin. Nenämahaletkun kanssa me lähdettiin opettelemaan arkea pikkuisen sydänvauvan kanssa. Yritin imettää, mutta lukuisista yrityksistä huolimatta tilanne pysyi samana. Vauva joko lupsutteli, tai sitten karjui naama punaisena (tai no sydänvian vuoksi naama sinisenä).

Pyysin apua imetystukiäideiltä. Pyysin apua neuvolasta. Ehdotin paikalliseen imetystukiryhmään, että pumppauksen liittyvät asiat voisi olla jonkun tapaamiskerran aiheena. Pyysin apua vaikka mistä, mutta kaikkialta vain tsempattiin. “Kyllä se siitä. Hienoa, että jaksat tuossa tilanteessa vielä pumpata”. Imetyspoliklinikalla (jonne itse hakeuduin) kätilö toisella tapaamisella viimein totesi, ettei imetys todennäköisesti tule enää onnistumaan. En halunnut mitään muuta niin paljon kuin imettää sitä mun täydellistä ihanan tuoksuista vauvaa. Mikä vika minussa on?

Jokainen täyspumpannut nainen ansaitsisi mitalin.

Nyt meillä on puolitoista vuotias taapero. Hän ei koskaan oppinut rintaa syömään, mutta jostain ihmeestä minä revin ne voimat ja järjenrippeet, että pumppasin hänelle maidot reilun vuoden ajan.

Jokainen täyspumpannut nainen ansaitsisi mitalin. Pumppaaminen ihan hiton iso ja yksinäinen duuni ajallisesti, fyysisesti ja varsinkin henkisestikin. Itse olin todella pettynyt siihen, että pumppaukseen ei saanut mitään tukea tai ohjausta. Facebookin Mamman maitopulloryhmä ja miehen pyörittämä tiskirumba pelasti PALJON!

Sellaisessa tilanteessa, kun vauva makaa hengityskoneessa teholla, on saatava hyvällä omallatunnolla unohtaa imettäminen ilman, että kukaan painostaa tai arvostelee.

Toivoisin, että imetyksestä ja imetysmyönteisyydestä puhuttaessa huomioitaisiin paremmin myös ne äidit ja vauvat, joiden alku on meidän tarinan kaltainen. Sellaisessa tilanteessa, kun vauva makaa hengityskoneessa teholla, on saatava hyvällä omallatunnolla unohtaa imettäminen ilman, että kukaan painostaa tai arvostelee. Jos äiti kuitenkin haluaa imettää ja ryhtyä tähän pumppaamisrumbaan, niin tukea pitää olla saatavilla! Imetys on ihan kiistattomasti terveydellisesti merkittävä asia, joten jokainen pumpattu maitotippa on tärkeä.

Jokainen nainen, joka synnyttää sairaan tai vammaisen lapsen käy varmasti läpi sen tuskan, ettei omassa kehossa kasvanut tervettä lasta. Imetyspettymys oli ainakin minulle valtava epäonnistumisen kokemus, jota kannan mukanani pitkään, ja myös silloin, kun näen onnellisen imettävän äidin.

Voin henkilökohtaisesti kertoa, että leikkipuistossa ja Puuhamaassa pumppaava äiti saa osakseen paljon enemmän epäileviä katseita kuin äiti, joka imettää.

Mitä imetysmyönteisyys sinulle tarkoittaa? Onko se muutakin kuin julkisella paikalla hyväksytty imettäminen? Odotan sitä aikaa, kun julkisesti pumppaava äiti saisi yhtä suuren positiivisen huomion kuin julkisesti imettävä äiti. Voin henkilökohtaisesti kertoa, että leikkipuistossa ja Puuhamaassa pumppaava äiti saa osakseen paljon enemmän epäileviä katseita kuin äiti, joka imettää. Ei tee mieli pumpata.

Instagramista hain kuvia hästägillä imetysmyönteisyys, ja sain läjän imetyskuvia ja vain kaksi kuvaa, mitkä liittyivät täyspumppaukseen, ja nekin olivat minun laittamia. Pienistä puroista ne järvetkin eikö?

Tällä kertaa linkitetty biisi ei liity millään tavalla yhtään mihinkään, mutta toivottavasti se auttaa siihen hetkeen, kun sun tekisi mieli heittää se rintapumppu seinään tai päin puolisoa, ja nakella jokainen rintapumpun osa yksitellen parvekkeelta alas. I feel You! Sopii tämä moneen muuhunkin vitutukseen!

“You best get to where you’re going, or else you’ll never get there”

-High contrast: Shotgun mouthwash

HIGH CONTRAST: SHOTGUN MOUTHWASH

Lue myös Synnytyskertomus – pelko, paniikki ja pakokauhu

Tai mun ajatuksia ulkopuolisuuden tunteesta, kun saatiin tietää ettei vauvalla ole kaikki hyvin

#rintapumppu #imetysmyönteisyys #Lastenklinikka #vastasyntynyt #imetys #täyspumppaus #Naistenklinikka #imetysnäkyväksi