Oman lapsen kipu ja ahdistus repii vanhemman sydämen rikki
“Olet aina lauluni
ikuinen melodia
ja kunhan muistat hengittää
mä en anna sun kaatua”
– Happoradio, Sinun vaikka hajoat
HAPPORADIO: SINUN VAIKKA HAJOAT
Välillä pelkään, että jonain päivänä vihaat minua sen takia, että joudut käymään läpi paljon kipua ja pelkoa. Pelkään sun jonain päivänä miettivän, että onko kaikki kipu ja toimenpiteet tämän kaiken arvoista. Pelkään, että elämässäsi tulee joskus hetkiä, jolloin pidät mua itsekkäänä, kun valitsin aikanaan jatkaa raskautta, vaikka tiesin riskit. Pelkään, että kipu ja epätietoisuus elämästä katkeroittaa sinua.
Viimeisimmän avosydänleikkauksen jälkeen lapsi oli jälleen täynnä mustelmia ja reikiä, avatusta rintalastasta puhumattakaan. Dreenien reikiä oli monta, ja niitä ei sairaalassa vanhemmilta peitelty. Siinä mä taas tuijotin, kun lapseni verisen ihon läpi meni jos jonkinlaista letkua ja piuhaa.
On täysin sietämätöntä nähdä, kun omaan lapseen sattuu. On ihan sietämätöntä, kun eteen tulee niitä hetkiä, jolloin syyttää itseään kaikesta siitä paskasta, mitä lapsi joutuu käymään läpi, koska sinä halusit lapsen, vaikka tiesit, että matka olisi vaikea.
Olen niin monta kertaa seissyt sairaalassa sängyn laidalla, ja ruoskinut itseäni sillä ajatuksella, että pieni ihminen joutuu kärsimään sen takia, että minä halusin tämän vauvan. Hän maksaa siitä kovan hinnan, ja se on minun syyni. En missään nimessä valitsisi toisin, mutta kipeää se joskus tekee, kun ei voi muuta tehdä kuin katsella vierestä ja yrittää pysyä järjissään.
Viimeisimmän avosydänleikkauksen jälkeen lapsi oli jälleen täynnä mustelmia ja reikiä, avatusta rintalastasta puhumattakaan. Dreenien reikiä oli monta, ja niitä ei sairaalassa vanhemmilta peitelty. Siinä mä taas tuijotin, kun lapseni verisen ihon läpi meni jos jonkinlaista letkua ja piuhaa. Muistan miettineeni pyörtymistä, mutta sitten tajusin että tämä kaikki on vain kestettävä. Mun pyörtyminen ei auttaisi ketään.
Muistan kuinka se vauva kiemurteli viikon ikäisenä vieroitusoireissaan, kun leikkauksen jälkeistä lääkitystä alettiin hiljalleen vähentää. Vuoden ikäisenä taas sama setti. Vauva valvoi vieroitusoireissaan yli vuorokauden nukkumatta silmänräpäystäkään, koska jälleen piti pienen ihmisen rimpuilla irti lääkekoukusta. Se on kuulkaa hurjaa touhua, ja tiedän että mun lapsen vieroitusoireet oli vielä pientä.
Muistan kuinka se vauva kiemurteli viikon ikäisenä vieroitusoireissaan, kun leikkauksen jälkeistä lääkitystä alettiin hiljalleen vähentää. Vuoden ikäisenä taas sama setti. Vauva valvoi vieroitusoireissaan yli vuorokauden nukkumatta silmänräpäystäkään, koska jälleen piti pienen ihmisen rimpuilla irti lääkekoukusta.
Hengityskoneessa oleminen heräämisvaiheessa näyttää ihan kamalalta, ja tuntuu myös varmasti todella epämiellyttävältä. Lapsesta ei kuulu ääntä, kun se yrittää itkeä eli lapsi näyttää siltä, että se tukehtuu. Onneksi tiedän tämän nyt. Ensimmäisellä kerralla luulin oikeasti, että se lapsi kuolee siihen mun silmien eteen. Hätäännyin.
Muistan myös, kuinka lapsen iho reagoi voimakkaasti ekg-lätkiin, ja huonona päivänä ihon pintaan nousi vesikelloja lätkien kohdalle. Ja ilman lätkiäkään ei voi olla. Verikokeita otetaan jatkuvasti, mutta ne nyt on jo tavallaan pientä. Lukemattomia kertoja on kuitenkin pidetty väkisin kiinni huutavaa lasta.
Kanyylinreikiä on tytössä ollut päästä varpaisiin, ja usko on meinannut loppua monta kertaa, kun ne kanyylit yksi kerrallaan menee tukkoon. Eilisen CT kuvauksen jäljiltä kanyylinreikiä oli tytössä seitsemän. Onneksi osa niistä tuikattiin nukutuksessa.
Mihin seuraava reikä tuikataan, kun suonet menee koko ajan rikki kaikesta siitä pistämisestä. Milloin seuraavan kerran taas joudutaan pitämään kiinni paniikissa rimpuilevaa lasta, kun se ei ymmärrä mitä tapahtuu. Kuvittele itse tilanne, että sua pitää väkisin kiinni monta tuntematonta ihmistä etkä yhtään tiedä, mitä tapahtuu.
Jossain vaiheessa lapsi lakkasi rimpuilemasta. Tyytyi kohtaloonsa. Itki kyllä, mutta ei enää taistellut vastaan. Mitä tällainen tekee pienen ihmisen alun psyykeen kehitykselle? Mitä tapahtuu lapsen mielessä, kun kaikki nämä kauhut tapahtuu, ja äiti katsoo vierestä eikä tee mitään. Äiti antaa kaiken kamaluuden tapahtua.
Joinain hetkinä oloni on ihan kestämätön, kun alan miettiä, miltä lapsesta tämä kaikki tuntuu. Välillä myös tuntuu, että pienten lasten kipu ja epämukava olo sairaalaolosuhteissa sivuutetaan, koska pienet lapset on niin pieniä ja fyysisesti hallittavia. Joskushan ajateltiin, ettei pienet vauvat edes tunne vielä kipua eikä niistä ajatuksista edes ole vielä kovin pitkä aika.
Siinä se mun puolitoista vuotias naureskeli lääkepöllyssä, kun oli ensin paniikki silmissään huutanut keuhkonsa pihalle ja hätääntyneenä roikkunut äitinsä kaulassa.
Mua raivostuttaa ne ihmisten kommentit, että “kyllä se murhe unohtuu, kun pääsee äidin syliin” ja että “ei se lapsi niitä muista, kun se on vielä niin pieni”. Murheet unohtunee niiltä lapsilta, jotka saavat neuvolassa rokotuksen silloin tällöin, tai joilta verikoe otetaan satunnaisesti. Kyllä näihin lapsiin jää jälki, joille toimenpiteet ovat arkipäivää. Ehkä ihmiset eivät vaan halua kuulla sitä meidän arkipäivää.
Sairaala, ja toimenpiteet jättää jäljen. Toipuminen (niin häkellyttävää kuin se joskus onkin) ei poista sitä tosiasiaa, että kipu ja pelko jättää jäljen niin kehoon kuin mieleen. Jälki jää, vaikkei itse edes muistaisi. Keho on viisas. Keho muistaa.
Meillä tämä kaikki näkyy nyt lapsessa hätääntymisenä ja paniikkina pelkistä neuvolakäynneistä. Tyttö menee paniikkiin jo sillä hetkellä, kun pitäisi mitata paino ja pituus. Eilen sairaalareissulla hänet oli pakko rauhoittaa lääkkeillä. Siinä se mun puolitoista vuotias naureskeli lääkepöllyssä, kun oli ensin paniikki silmissään huutanut keuhkonsa pihalle ja hätääntyneenä roikkunut äitinsä kaulassa.
Olisin valmis tekemään ihan mitä vaan, että voisin ottaa pois edes osan sun kivusta ja peloista. Sano vaan, mitä voin tehdä, niin mä lupaan yrittää kaikkeni. Parhaassakin tapauksessa me nimittäin joudutaan käymään tämä kaikki läpi vielä monta kertaa. Lupaan pysyä niin vahvana ja rauhallisena, että me yhdessä jotenkin selvitään siitä. Ja kaikesta muustakin. Sä olet rohkein pikkuinen ihminen, jonka mä olen tavannut. Sulle ei annettu muuta vaihtoehtoa kuin olla urhea, mutta kyllä mun on pakko sun sitkeyttäsi arvostaa. Olen todella pahoillani, että joudut käymään läpi kaiken kivun ja pelon. Mä rakastan sua. Yli kaiken.
“mä olen sinun vaikka hajoat
vaikka kivun koskeen sä vajoat
huuda mulle, rimpuile, sekoa
ei otteeni natise
mä olen sinun vaikka hajoat
vaikka vihan kuohuihin vajoat
anna tulla, tappele, kiroa
ei ranteeni vapise”
– Happoradio, Sinun vaikka harjoat
Lue myös
Onko imetysmyönteisyys muutakin kuin julkisella paikalla vilahtanut tissi?
#sairaalaelämää #Happoradio #Lapsenkipu #Vanhemmuus #sydänlapsi