Olen kiitollinen, että lapseni on hengissä – Saanko enää valittaa tai hermostua mistään?
“Sä teet niinkuin käsketään Olet niinkuin määrätään”
– Apulanta, Multa lähtee järki
APULANTA: MULTA LÄHTEE JÄRKI
Kun oma lapsen hengissä oleminen ei ole itsestäänselvyys, niin ajautuu jossain vaiheessa nenätysten sen voimakkaan tunteen kanssa, kun kiitollisuus aiheuttaa ristiriitaa omien negatiivisten tunteiden kanssa. Se mieletön kiitollisuus osaltaan hämmentää tätä jo valmiiksi sekavaa tunteiden soppaa. Tässä muutama esimerkki, niin saat ajatuksestani kiinni.
Kun olet niin rikkipoikki katkonaisista öistä, että olisit valmis myymään pilkkahintaan sielusi saatanalle, että saisit nukkua edes yhden yön hyvin
Lapsi huutaa kuin palosireeni. Kuin hyeena. Niin kovaa, että sen ääni kirskuu jokaisessa solussa ja järjen rippeessä, ja sun tekisi mieli tuupata jeesusteippi sen naaman ympärille. Tiedät, että ärsyyntyminen huutoon ja kitinään on joskus ihan normaalia mutta… Pitää olla kiitollinen siitä, että sulla ylipäätään on lapsi joka huutaa.
Tai kun olet niin rikkipoikki katkonaisista öistä, että olisit valmis myymään pilkkahintaan sielusi saatanalle, että saisit nukkua edes yhden yön hyvin. Tiedät, että on ihan normaalia, että väsyneenä ärsyttää kaikki mutta…. Ole onnellinen, että sulla on se lapsi, joka pitää sut öisin hereillä.
Hittoako valitat, koska sulla on elävä lapsi! Deal with it!
Tai kun se lapsi nakkelee määrätietoisesti kaikki eväät ruokapöydästä lattialle, ja katsoo sua hitaasti syvälle silmiin sillä “yritäpä estää, ja mä huudan niin kovaa, että sun tärykalvot ja järki räjähtää” – katseella, ennenkuin hän viskaa vesimukinsa lattialle. Tiedät, että on ihan normaalia joskus menettää hermonsa, mutta… Kiitollisuus se taas nakertaa omaatuntoa. Hittoako valitat, koska sulla on elävä lapsi! Deal with it!
Tai kun kiirehdit vessaan, ja ovi auki tikistät tarpeesi sellaisella nopeudella, ettei edes verisuoni ehdi katketa päästä, ja silti se lapsi jo huutoraivoaa ennenkuin olet edes ehtinyt saada housuja alas. Sä ymmärrät, että on ihan normaalia muistella haikaillen aikaa, kun vessassa sai käydä yksin, mutta… Kiitollisuus taas muistuttaa siitä, ettei ole yhtään itsestään selvää, että sun perääsi kukaan huutelee. Ole onnellinen, että huutaa.
Muistan yöt ilman lasta, kun sydän pusertui ikävästä rikki ja pelon, kun katselin lasta hengityskoneessa, ja odotin, että monitoriin alkaisi piirtyä merkkejä lapsen omista hengenvedoista.
Se äärimmäinen kiitollisuus (jota en ihan oikeasti pysty sanoiksi pukemaan) siitä, että kotona on elävä lapsi aiheuttaa joskus todella voimakkaan tunteen siitä, ettei olisi oikeutta tuntea mitään negatiivisia tunteita, mitä vanhemmuuteen liittyy. Vaikka tietysti on! Luulen, että jokainen äiti tunnistaa sen fiiliksen, kun omat negatiiviset tunteet äitiyteen liittyen johtaa vaan potemaan huonoa omaatuntoa. Kiitollisuus on se kaveri siinä olkapäällä, joka nököttää sen omatunnon vieressä, ja heittää vettä myllyyn minkä ehtii.
Muistan jokaisessa solussa, miltä tuntui, kun tiesin, ettei elävä vauva olisi itsestään selvä asia. Muistan yöt ilman lasta, kun sydän pusertui ikävästä rikki ja pelon, kun katselin lasta hengityskoneessa, ja odotin, että monitoriin alkaisi piirtyä merkkejä lapsen omista hengenvedoista. Se jättää jäljen, ja ikuisen kiitollisuudenvelan.
Kiitollisuus tekee nöyräksi, ja muistuttaa joka, että tämä kaikki voi loppua. Itsekin tunnen niitä äitejä, jotka olisivat valmiita tekemään mitä tahansa, että olisi lapsi, joka kiukuttelisi tai pitäisi öisin hereillä. Siitä tulee tosi huono omatunto, kun joku turha asia arjessa hermostuttaa, vaikka tiedän, että se huono omatunto on ainoa turha asia. Ihan jokainen joskus ärsyyntyy turhista asioista, ja se on ihan ok.
Toisaalta olen myös todella onnellinen siitä, että arkemme on tällä hetkellä sen verran tasaisempaa, että voin ärsyyntyä ja valittaa ihan tavallisista asioista. Silti koen välillä huonoa omaatuntoa niistä negatiivisista tunteista, ja pelkään, että jos menetän lapseni, niin soimaan itseäni jokaisesta negatiivisesta tunteesta ja ajatuksesta. Ristiriitaisia ajatuksia se kiitollisuus ja omatunto yhdessä järjestelee.
Nyt yritän saada tuon kiukuttelevan 1-vuotiaan päiväunille. Hän aikoo vastustaa sitä kaikin mahdollisin keinoin 😊
“Multa lähtee järki
Mut ehkei se haittaa
Multa lähtee järki kauas pois”
-Apulanta, Multa lähtee järki
Seuraatko jo meidän arkea INSTAGRAMISSA ja FACEBOOKISSA
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.
Hän, joka rakastaa kaulakoruja ja kenkien sovittelua 🧡 #kaulakoru #1vuotias
Henkilön Heidi Forsell (@uudenelamanselviytymisblogi) jakama julkaisu Loka 2, 2019 kello 9.44 PDT