Lapseni sydämen korjausleikkauksesta on aikaa tasan 10 kuukautta, mutta oma sydämeni on edelleen rik
“Maailman pisimmät tunnit
Niiden otteeseen jää kiinni
Niitä kantaa loppuun asti
Vaikka itse ei aina huomaa”
–Apulanta, Koneeseen kadonnut
APULANTA: KONEESEEN KADONNUT
Tasan 10 kuukautta sitten kirurgi soitti, että vauvamme sydämen korjausleikkaus oli sujunut hyvin. Itkin ääneen, sillä tuntien kuluessa olin ehtinyt ajatella jo kaikenlaisia vaihtoehtoja. Itkin helpotuksesta. Itkin pelosta.
On todella hurjaa, kun joutuu saattelemaan lapsensa isoon leikkaukseen. Luulin, etten selviäisi siitä hetkestä. Ajattelin hajoavani pieniin palasiin ja hajosinkin. Mun sydän oli niin rikki, ettei sitä voinut korjata edes huippukirurgi, joka työkseen korjaa sydämiä.
Vanhempi, joka käy läpi sietämätöntä kipua ei osaa tai jaksa pyytää apua läheisiltä. Sellaisissa tilanteissa ei itsekään tiedä, mitä pyytäisi, haluaisi tai tarvitsisi.
Moni vanhempi elää samanlaisen tuskan äärellä, mutta liian usein se kipu jää huomaamatta jopa kaikkein läheisimmiltä ihmisiltä. Me äidit nimittäin usein mestarillisesti peitetään se kipu reippauteen ja puuhasteluun. On helpompaa pysyä liikkeessä kuin antaa surun ja kivun tulla. Vanhempi, joka käy läpi sietämätöntä kipua ei osaa tai jaksa pyytää apua läheisiltä. Sellaisissa tilanteissa ei itsekään tiedä, mitä pyytäisi, haluaisi tai tarvitsisi. Eikä vaan jaksa. Ei yksinkertaisesti jaksa.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.
Henkilön Heidi Forsell (@uudenelamanselviytymisblogi) jakama julkaisu Touko 31, 2019 kello 4.20 PDT
Ylläoleva kuva on otettu tyttäreni leikkauspäivän aamuna 10 kuukautta sitten. Hetkenä, jolloin kuollakseni pelkäsin piteleväni mun lasta sylissäni viimeisen kerran. Olin toiveikas, mutta kauhuissani, että toiveet tavallisemmasta elämästä päättyisikin lapsensa menettäneen äidin elämäksi. Mietin miten saisin sanottua ääneen ne viimeiset sanat, joita olin miettinyt monta päivää. Sanat, jotka sanoisin tyttärelleni ennen kuin hoitajat lähtisivät viemään pientä lastani kohti leikkaussalia. Sanat, jotka voisivat olla viimeiset, joita hänelle sanon.
Olin helpottunut, kun hoitaja silitti olkapäätäni ja sanoi, ettei lapsi esilääkkeen johdosta muistaisi hetkeä, jolloin ero vanhemmista tapahtuu. Olin helpottunut, sillä en tiennyt menisinkö paniikkiin tai luhistuisinko lattialle, kun eron hetki koittaa enkä halunnut, että viimeiseen yhteiseen hetkeen liittyisi hätääntymistä. Halusin sen olevan täynnä rakkautta ja kosketusta. Ja sitä se olikin. Eron hetki oli rauhallinen.
Toinen kuva on otettu tuon pienen ihmisen 1-vuotis syntymäpäivänä, kun sain lapseni ensimmäistä kertaa syliini ilman miljoonia letkuja ja piuhoja ison avosydänleikkauksen jälkeen. Tiesin olevani äärimmäisen onnekas. Jotkut joutuvat odottamaan samaa hetkeä viikkoja, jotkut kuukausia. Toisille samaa hetkeä ei suoda enää koskaan. Kasvoiltani paistaa helpotus, ja kiitollisuus, vaikka se tuska on myös läsnä. Pelkäsin kamalasti, että sylissä oleminen satuttaisi lasta, mutta halusin silti rutistaa kovaa. Sekin hetki oli täynnä rakkautta ja kosketusta. Sinä olet vielä siinä, ja minä olen tässä vain sinua varten.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.
Henkilön Heidi Forsell (@uudenelamanselviytymisblogi) jakama julkaisu Touko 31, 2019 kello 4.21 PDT
Soita tai laita viesti, jos tiedät, että joku lähipiirissäsi käy läpi jotain kohtuuttoman vaikeaa. Mene käymään, ja vie ruokaa mennessäsi. Auta pyykinpesussa, tai siivouksessa, tai järjestä perheen muille lapsille mukavaa tekemistä. Istu ja kuuntele, vaikkei olisi mitään sanottavaa. Uskalla olla lähellä, vaikka saisit osaksesi tiuskimista ja kiukuttelua tai joutuisit kuulemaan synkkiäkin ajatuksia. Älä jätä yksin, vaikka et osaisi sanoa mitään. Oikeita sanoja tällaisissa tilanteissa ei ole, mutta yksinäisyys synkistää asioita entisestään.
Jennille kiitos siitä, kun olet uskaltanut olla aina olemassa. Tiedän, ettei se ole ollut aina helppoa. Olet mulle niin tärkeä ja rakas, ettei sanat riitä kertomaan.
“Kipu kuolee huutamalla
Alastomana lattialla
Miten kauan sitä kestää
Ei, sitä ei voi tietää
Kehen sattuu ja kuinka paljon
Siitä kysymys enää tässä kai on
Kun on saavuttu siihen pisteeseen
Ettei mikään ole varmaa”
– Apulanta, Koneeseen kadonnut
Lue myös
Oman lapsen kipu ja ahdistus repii vanhemman sydämen rikki