Isoäitini hautajaisiin kulminoitui paljon pelkoa tyttäreni menettämisestä
“Kutsun tätä rakkaudeksi kahden ihmisen Kutsun tätä elämäksi, vaikka ole en Täydellistä suoritusta tehnyt minäkään”
– Samuli Putro, Olet puolisoni nyt
SAMULI PUTRO: OLET PUOLISONI NYT
Isoäitini täyttäisi tänään 91 vuotta, mutta tämä on ensimmäinen syntymäpäivä ilman meidän Mammia. Itkettää vähän, mutta ei enää lohduttomasti. Syntymäpäivän kunniaksi halusin julkaista tekstin, jonka kirjoitin samana päivänä, kun Mammi kuoli, ja päivänä, jona hänet haudattiin. Mammin kuolema oli minun elämässäni ensimmäinen läheisen ihmisen kuolema, joka tuntui luonnolliselta, ja se oli senkin vuoksi merkityksellinen. Se oli merkityksellinen myös siksi, että on pitänyt opetella elämään kuoleman kanssa sovussa. Rimpuilu ei auta, kun kuolema ottaa omansa.
Hyvää syntymäpäivää Mammi sinne jonnekin!
2.5.2019
“Sun viimeisenä päivänä mä silitin sun hiuksia ja otsaa viimeisen kerran. Sanoin sulle, että voit lähteä. Lupasin, että me kaikki pärjätään eikä sun tarvitsisi meistä enää huolehtia. Musta tuntuu, että sä odotit sitä, että mä olisin valmis. Tuo tyttökin silitti sua ja lauloi sulle hiljaa omaa lauluaan. Ajattele, 1-vuotias teki sen, mitä mä en uskaltanut tehdä! Uskon, että kuulit tuon hiljaisen kauniin laulun. Suukotin vielä sun päätä, ja kiitin kaikesta. Kerroin, että rakastan. Toivoin, että nähtäisi vielä joskus jossain. Muutamaa tuntia myöhemmin sä lähdit. Mä tunsin sen, vaikka en ollut paikalla. Ikävä on sietämätön, eikä kyyneleistä tule vielä loppua, kun muistot tulvii ajatuksiin, mutta ensimmäistä kertaa koskaan kuolema tuntuu luonnolliselta eikä yhtään pelottavalta. Sen sä vielä viimeisenä päivänäsi minulle opetit.”
Suru tuntuu helpommin hallittavalta, kun sitä ei tarvitse jakaa kenenkään kanssa.
25.5.2019
Hautajaisiin kulminoituu älytön määrä surua, ahdistusta ja hallitsemattomuuden tunnetta. On kohdattava kuoleman ikuisuus silmästä silmään, mutta myös muita surevia läheisiä osanottoineen. Silloin ei voi enää käpertyä peiton alle oman surunsa kanssa piiloon muulta maailmalta. Suru tuntuu helpommin hallittavalta, kun sitä ei tarvitse jakaa kenenkään kanssa.
Tänään me saateltiin viimeiselle matkalle mun niin rakas isoäiti. Luulen, että näihin hautajaisiin kulminoitui paljon menettämisen pelkoa viimeisen puolentoista vuoden ajalta, sillä lokakuusta 2017 saakka olen joutunut myös useita kertoja kohtaamaan sen ajatuksen, että joutuisin ehkä hautaamaan oman lapseni. Olen joutunut miettimään viimeisiä sanojani tyttärelleni monta kertaa, sillä olen joutunut hyvästelemään hänet useamman kerran tietämättä, että nähdäänkö vielä. Tänään se suru oli ajatuksissani vahvasti läsnä.
Hautajaisissa jo arkun näkeminen ja ahdistava urkumusiikki pakottaa kyyneleet pintaan halusit tai et. Kukkien laskeminen ja viimeiset sanat ovat minulle vaikeita. Silloin en voi enää piilottaa hallitsematonta surua muilta, vaikka olin sanonut ne tärkeimmät sanani Mammille jo samana päivänä, kun hän kuoli. Kuolema on läsnä ja olemassa enemmän kuin koskaan ennen, ja joudut olemaan täysin alasti surusi kanssa muiden edessä. Se on helpottavaa, mutta samalla ahdistavaa, sillä hallitsemattomuutta olen oppinut pelkäämään elämäni aikana.
Pelkään paniikkia ja sitä, etten hallitse omia tunteitani kehossani. Sureminen vie voimia, ja on raskasta koko keholle. Paniikki vie viimeisetkin voiman rippeet, ja sitä paniikkia pelkään eniten, sillä se on viimeisen viikon aikana muistuttanut olemassaolostaan. Suru ja pelko nostavat sen usein pintaan.
Olen joutunut miettimään viimeisiä sanojani tyttärelleni monta kertaa, sillä olen joutunut hyvästelemään hänet useamman kerran tietämättä, että nähdäänkö vielä.
En voi olla kuvittelematta sitä, että aikuisen arkun sijaan kappelissa surevia odottaisi pienen pieni arkku. Liian läheinen on kuolemasta minulle tullut. Liian lähellä se on käynyt, kun moni sydänystävä on joutunut hautaamaan lapsensa. Kuoleman kohtaaminen on liian arkipäivää meidän suuressa sydänperheessä.
Tänään kuolema kuitenkin ensimmäistä kertaa koskaan tuntui luonnolliselta eikä yhtään pelottavalta, sillä kuoleman matkaan lähti 90-vuotias hyvän elämän elänyt vanhus. “Kunnes kuolema meidät erotti”, lausui 90-vuotias isoisäni, kun kiitti kauniisti arkun äärellä vaimoaan yhteisistä vuosista. Yli 60 vuoden yhteinen matka päättyi kevääseen. Se on surullista, mutta äärimmäisen kunnioitettavaa. Yhteisiin vuosiin mahtuu niin paljon, etten osaa edes kuvitella.
Kiitos Mammi ihan kaikesta. Kiitos, että saatiin pitää sinut meidän elämässä näin pitkään. Mä kuulen sun naurun mun ajatuksissa. Mä olen kuullut sun naurua eilisestä asti. Se kertoo mulle, että sun on nyt hyvä.
“Kyyneleitä virtaa vasta alakerrassa
On hiljaisuus niin täydellisen hiljaista,
Että kuiskauskin on huuto
En vaihtais sekuntiakaan
En nuoruutta, en vimmaisia kasvukipuja
En jäätä, joka murtui, en kirkonkelloja
Olit puolisoni silloin
Olet puolisoni nyt. “
-Samuli Putro, Olet puolisoni nyt
Lue myös
Läpi routaisen maan – Vertaisista valoa vaikeisiin hetkiin