Ihanaa, kun elämässä on niin pieniä ongelmia, että voin valittaa lapsen oksennustaudista
“Sanon tämän kaiken suoraan koska mä rakastan sua liikaa Jokaisella mitta on täynnä, jos susi tulee, saat vaan huutaa Oma napa ehkä auttaa sua peilikuva vielä säälii Saisit kavereita pilttuusta ne samoin märehtii ja kärsii”
– PMMP, Viimeinen valitusvirsi
PMMP: VIIMEINEN VALITUSVIRSI
Meille on rantautunut vatsatauti. Muistelen lämmöllä aikaa, kun kaikki lapset oli niin isoja, että yrjö osui useimmiten pönttöön tai ämpäriin. Nyt kun perheessä asuu taapero, niin ei osu. Lähellekään. Vanhan rintamamiestalon lautalattiat rakoilee huolella, ja se ehdottomasti tuo oman lisänsä tähän tautiin.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.
Henkilön Heidi Forsell (@uudenelamanselviytymisblogi) jakama julkaisu Tammi 3, 2020 kello 9.33 PST
Olisin koska tahansa voinut vaihtaa sen hengityskoneen ja avosydänleikkaukset korvatulehduskierteeseen.
Muistan jonkun ystäväni maanitelleen oksennustautia Facebookpäivityksessä silloin, kun mun vastasyntynyt vauva makasi lasten teho-osastolla hengityskoneen putki kurkussaan. Päivitys piti sisällään lyhykäisyydessään pohdinnan siitä, että onkohan mitään kamalampaa kuin se, että lapsi on oksennustaudissa. Muistan kihisseeni raivosta (synnytyshormoonit ja pelko ovat yhdistettynä katsos psyykelle aika raju kombo) ja olisi tehnyt mieli raivopäissään kommentoida päivitystä, ja luetella ihan muutama esimerkki oksennustautia kauheimmista asioista. Onneksi ymmärsin olla hiljaa.
Muistan kuinka Facebook täyttyi korvatulehduksista ja lasten flunssapäivityksistä, ja niitä siellä sitten yhdessä tuumin väki voivotteli, ja lähetteli parempia vointeja sydänhymiöiden kera. On se niin raskasta, kun lapsi sairastaa. Ja siis onhan se! Mutta olisin koska tahansa voinut vaihtaa sen hengityskoneen ja avosydänleikkaukset korvatulehduskierteeseen. Ja ne helvetin sydänhymiöt ja jaxuhalit. Noh, ei edes mennä niihin nyt. Sydänhymiöt ja tsempit ansaitsee ihan oman blogitekstinsä, sillä olen saanut niistä kyllä osani. 😂
Tottakai ymmärrän, ettei mitään edellämainituista tilanteista voi keskenään verrata, mutta silloin se kontrasti tuntui hurjalta. Mun lapseni taisteli hengestään teho-osastolla, ja jonkun toisen lapsella oli vähän nuhaa. Siltä se silloin tuntui. Muistan haaveilleeni elämästä, jossa ongelmat olisi niin pieniä, että voisin valittaa jostakin niin turhanpäiväisen pienestä.
Vuosi sitten meidän perhe velloi tämän samaisen taudin kourissa. Silloin vauva makasi tiputuksessa, ja minä sairaalan vessan lattialla. Oksennettiin ja ripuloitiin kilpaa koko perhe, ja jaettiin vatsataudin ilosanomaa myös isovanhemmille saakka, jotka autuaan tietämättöminä tulivat hoitamaan perheen isompia lapsia meidän aikuisten ollessa sairaalassa. Paska tauti. Kirjaimellisesti. Siinä räjähti järki, perse ja oksennusämpärit.
Tiedän, että on paljon kamalampia asioita kuin oksennustauti, mutta onpas ihanaa, että elämässä on just nyt niinkin pieniä ongelmia, että voi vähän valittaa näinkin pienestä asiasta.
Koko viime vuoden alku meni muutenkin sairastellessa, ja me tietysti pelättiin, ettei sydänlapsen suunniteltu leikkaus toteutuisi infektion vuoksi. Pelättiin myös, että leikkaus joudutaan tekemään infektiosta huolimatta jos sydämen tilanne menee huonoksi. Tiedettiin, että lapsi tarvitsi leikkauksen, sillä se näkyi jo arjessa ja lapsen voinnissa. Lapsi sinisteli paljon eikä lopulta jaksanut oikein enää syödä tai leikkiä. Keholla ei ollut voimia parantua ja sen vuoksi tyttö oli jatkuvasti kipeä. Vointi parani vasta korjausleikkauksen jälkeen.
Lapsi on kyllä nyt kipeä, ja tosi levoton. Ymmärrän ystäväni maanittelun hyvin. Oksentaminen ottaa voimille, ja pienen ihmisen olo on selvästi huono. Tiedän, että on paljon kamalampia asioita kuin oksennustauti, mutta onpas ihanaa, että elämässä on just nyt niinkin pieniä ongelmia, että voi vähän valittaa näinkin pienestä asiasta. Mielen syövereistä nousee iholle se tunne, kun ei voinut tehdä mitään lapsensa eteen, ja tuntuu ahdistavalta katsoa vierestä tuskaista lasta, mutta ehkä me tämän kanssa pärjätään. Toivotaan, että tällä kertaa saisimme viettää tammikuumme tipattomasti, ja sairastaa kotona.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.
Henkilön Heidi Forsell (@uudenelamanselviytymisblogi) jakama julkaisu Tammi 5, 2019 kello 12.17 PST
Tänään kasasin ison siskonpedin olohuoneen lattialle, sillä eiköhän tästä porukka ala tipahdella yksi toisensa jälkeen. Latasin myös jääkaapin ja pakastimen täyteen syötävää ja juotavaa, jotta ei tarvitse huolehtia kaupassakäymisestä, jos itse nitkahtaa taudin kouriin. Ja hei positiivista on myös se, että meillä on nyt pesukone. Vuosi sitten ei nimittäin ollut. Think positive!
“Se kaikki on sinusta kii Tää on viimeinen valitusvirsi kun kukaan ei jaksa enää”
– PMMP, Viimeinen valitusvirsi
LUE MYÖS:
Infektiokuplassa eläminen – Hysteerisen äidin ylireagointia vai ei?
Olen kiitollinen, että lapseni on hengissä – Saanko enää valittaa tai hermostua mistään?