Dear Death – Jälleen jouduin sytyttämään takiasi kynttilän merkiksi siitä, että yksi pieni lap
“Yes I understand That every life must end As we sit alone I know someday we must go”
– Pearl Jam, Just breathe
Joinain päivinä vihaan sinua niin paljon, ettei sanat riitä. Toisina päivinä kunnioittavasti ja alistetusti kumarrellen seuraan hengittämättä vierestä, kun sä otat omasi, ja yritän olla hipihiljaa, ettet vaan huomaisi minua, ja heitä, joita eniten rakastan.
Joinain päivinä huudan auton ratissa yksin keuhkoni pihalle, koska vihaan sinua niin paljon ja pelkään vielä enemmän. Olet vienyt niin monta lasta pois heidän vanhemmiltaan, että sen ajatteleminenkin on täysin sietämätöntä.
Vihaan sinua niin paljon, että joskus sydämeni puristuu pieneksi rusinaksi. Vihaan niin paljon, että haluaisin rikkoa tavaroita, ja heittää niillä sinua, että ymmärtäisit häipyä minun ja sydänperheeni elämästä.
En kutsunut sinua. En pyytänyt sinua enkä varsinkaan halua sinua tänne, mutta siinä sinä silti olet. Mahtaillen viet toisten elämästä jotakin niin merkityksellistä, ettei elämä koskaan ole enää entisensä. Muutat niin pysäyttävästi kaiken, että elämäkin lakkaa olemasta sellainen kuin se juuri äsken vasta oli. Vain hetki ennen sinua. Yksi pieni henkäys, ja sen jälkeinen hiljaisuus muuttaa kaiken, kun yksi lakkaa olemasta. Mikään ei ole ennallaan.
Jos olisit hahmo tarraisin sinua hiuksista ja ravistaisin. Raahasin sinut johonkin niin kauas, ettei sinua löydettäisi.
Viha kiehuu minussa. Kiehuu niin, että korventaa kauniitkin ajatukset kivuliaiksi. Jos olisit hahmo tarraisin sinua hiuksista ja ravistaisin. Raahasin sinut johonkin niin kauas, ettei sinua löydettäisi. Saisi elämä kukoistaa edes hetken. Jokaisen meistä olisi helpompi hengittää, kun voisimme luottaa siihen, että pysyisit edes pienen hetken poissa. Vihaan sitä, kun hengittäminen tuntuu takiasi raskaalta.
Mutta siinä sinä taas olet. Raadollisesti muistutat olemassaolostasi. Pidät minut varpaillani. Muistutat siitä, että tuo pieni ihminen, joka nyt tulee minuun kiinni ja hengittää tasaisesti, saattaa jonain päivänä lakata hengittämästä, ja se hiljaisuus muuttaisi elämässäni kaiken. Se on sietämätöntä. Ikävän ja tuskan ajatteleminen on täysin sietämätöntä enkä silti saa sitä pois ajatuksistani, koska olet elämässäni jatkuvasti.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.
Henkilön Heidi Forsell (@uudenelamanselviytymisblogi) jakama julkaisu Joulu 19, 2019 kello 11.50 PST
Eilen meidän ja monen muun sydänperheen kotona syttyi jälleen kynttilä. Niin on tapana tehdä, kun joku sydänlapsi menehtyy. Kynttilöitä on jouduttu sytyttämään ihan liian monta, ja tiedän, että niitä joudutaan sytyttämään vielä lukuisia. On täysin sietämätöntä ajatella vanhemman tuskaa lapsen menetyksen jälkeen. Mutta niin taas viime yön pyörin sängyssäni, ja ajattelin. Otin oman lapsen viereeni, ja tunsin kuinka sydämeni puristui pieneksi mytyksi. En voi olla ajattelematta pelkoa oman lapsen menetyksestä, ja samalla koen avuttomuutta, kun en voi olla avuksi äidille, joka on juuri menettänyt omansa.
Jonain päivänä mun tyttäreni menettää omia kavereita ja ystäviään kuolemalle jos ja kun vertaiset ovat osa hänen elämäänsä.
Tuntuu niin epäreilulta, että lapsia menehtyy. Tuntuu epäreilulta, koska tiedän, että lasten kuolemat ovat osa meidän elämää aina. Kuolemalla tulee aina olemaan meidän elämässä isompi rooli kuin sellaisessa perheessä, jossa ei elä esimerkiksi synnynnäisesti sydänvikaista lasta. Jonain päivänä mun tyttäreni menettää omia kavereita ja ystäviään kuolemalle jos ja kun vertaiset ovat osa hänen elämäänsä. Kuolemalta ei voi välttyä, ja tänään se tuntuu taas todella raskaalta.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.
Henkilön Heidi Forsell (@uudenelamanselviytymisblogi) jakama julkaisu Syys 23, 2019 kello 10.18 PDT
Voimia tuleviin päiviin lapsensa menettäneille. Surussa myötäeläen.
Heidi
“Nothing you would take Everything you gave Hold me ’till I die Meet you on the other side”
– Pearl Jam, Just breathe
Lue myös