”Kaikkein vaikeimmistakin tilanteista voi löytää hyvää, jos päättää nähdä hyvän ja uskaltaa nähdä itsensä.”

- Heidi Forsell –

Pidän erilaisia koulutuksia ja luentoja tilaajan tarpeen mukaan. Minulle koulutuksissani on tärkeää se, että kuulija itse oivaltaa jotakin, ja lähtee koulutuksesta kotiin pää ajatuksia kuhisten. Uskon, että itse oivallettu asia kulkeutuu arkeen opetettuja asioita paremmin, ja autan mielelläni asioiden oivaltamista. Toivottavasti en koskaan kadota itsessäni taitoani oivaltaa ja ihmetellä.

 

Koulutusteni vahvuus on ehdottomasti näkökulmien monipuolisuus. Puhun koulutuksissani usein niin sosiaalialan asiantuntijana, mutta lapseni sydänvian myötä myös kokemusasiantuntijana avaan mielelläni omia kokemuksiani ja perheeni tarinaa. Tutkailen mielelläni asioita erilaisista näkökulmista, ja onkin äärimmäisen antoisaa pohtia erilaisia ilmiöitä eri rooleissa. Minussa voit nähdä lakipykäliä rakastavan virkamiehen, ja ihmisten hyvyyteen uskovan pohdiskelijan, joka on aina valmis oppimaan uutta niin itsestään kuin elämästä yleensä.

Teen tilauksesta luentoja ja koulutuksia mm. alla olevista teemoista, ja suunnittelen myös mielelläni sisällöt juuri sinun tarpeidesi mukaan. Älä epäröi ottaa yhteyttä. Idea riittää, loput voidaan suunnitellaan yhdessä!

  • Elämän haasteista selviytyminen
  • Erityisen vauvan odotus
  • Kokemusasiantuntijapuheenvuorot
  • Hyvä kohtaaminen
  • Hyvä ensitieto
  • Erityislapsen vanhemmuus
  • Autismin kirjo
  • Haastava käyttäytyminen
  • Aistisäätelyn pulmat
  • Vammaisasiat ja kehitysvammaisuuteen liittyvät teemat
  • Vammaispalvelut ja kehitysvammahuolto

”Luovasti ja elävästi avattu aihepiiriä. Pysy eläväisenä ja avoimena. Arvostan ammattiosaamistasi!”

”Hyvä tyyli kertoa asia kuin asia.”

”Monipuolisia näkökulmia, ja paljon käytännön esimerkkejä avaamassa asiaa.”